Koulun historiaa

Rehtori Jouko Teperi säätää rainakonetta.
Kuvaaja  István Rácz 1957, Museovirasto.

Tavastialta Kettutielle

Herttoniemen yhteiskoululla on vaiheikas historia. Alun perin se perustettiin nimellä ”Helsingin Yhteiskoulu ja Realilukio” Kamppiin Wladimirinkatu 4:ään (nyk. Kalevankatu). Seitsemän vuotta myöhemmin koulu siirtyi Hämäläisen osakunnan tiloihin osoitteeseen Kampinkatu 2-4 (nyk. Urho Kekkosen katu). Paikka on monelle tuttu, sillä nykyisin koulun vanhassa liikunta- ja juhlasalissa toimii Tavastia-klubi.

Tilat jäivät ennen pitkää pieniksi, ja katse kääntyi itään. Herttoniemi oli 1950-luvulla uusi kaupunginosa, josta puuttui koulu. Niinpä Helsingin Yhteiskoulu ja Realilukio siirtyi vaiheittain Herttoniemeen, ja syksystä 1957 se on toiminut nykyisellä paikallaan Kettutie 6:ssa. Samalla nimi muuttui Herttoniemen yhteiskouluksi.

Koulua on sittemmin laajennettu, ensin vuonna 1961 ja viimeksi vuonna 2001.

Koulun perustaja ja ensimmäinen rehtori Väinö Musikka.

Alumnit

Herttoniemen yhteiskoulun alumnitoiminta on suunnattu kaikille Herykin entisille oppilaille ja opiskelijoille. 

Alumnitoiminta on entisille oppilaille ja opiskelijoille suunnattua yhteistä tekemistä, kuten illanviettoja ja luokkakokouksia, mutta myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa yhteydenpitoa. Alumnitoiminnasta tiedotetaan Facebookin Herykistä maailmalle -ryhmässä, johon voivat llittyä kaikki entiset herykiläiset. 

Alumnit voivat osallistua koulun toimintaan vuosittain järjestettävässä jatko-opintoaamupäivässä, johon opinto-ohjaajat kutsuvat entisiä herykiläisiä kertomaan nykyisistä opiskelualoistaan ja työpaikoistaan.

Alumnitoiminnan on tarkoitus järjestäytyä alumniyhdistykseksi vuoden 2023 aikana. 

Alumnitoiminnasta Herykissä vastaavat opinto-ohjaajat Elina Salmi, Stiina Metsalo ja Memmu Malmberg sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Eevu Kivimäki-Sandgren.